| Suomen Beniamino Gigli -seura ry |
|
Cardiffin laulukilpailun voittaja 2003! Kiinnitetty New Yorkin Metropolitan -oopperaan Gounod'n Faustin Valentinin osaan syyskuussa 2006 !!! Tommin uusi CD ilmestynyt: Great Baritone Arias Tommi Hakala on syntynyt Riihimäellä 1970. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta 1998 kunniamaininnoin. Hänen opettajiaan ovat olleet mm. Esa Ruuttunen, Jaakko Ryhänen ja vuodesta 1997 professori Roland Hermann Saksassa (Staatliche Hochschule für Musik, Karlsruhe). Tommi on osallistunut mestarikursseille, joita ovat pitäneet Mark Tarlow, Peter Berne ja Fracois Leroux. Hän sai ensimmäisen Matti Salmisen apurahan (1997). Tommi voitti saksalaisen IHK teatteripalkinnon (1999) ja suomalaisen Merikanto-kilpailun (2001). |
|
Tommi on ollut Leipzigin oopperassa vuodesta 2001. Häne roolejaan ovat olleet mm.
Ford (Falstaff), Rodrigo (Don Carlo) ja Wolfram (Tannhauser)
Hakala on laulanut Suomen kansallisooppeerassa, Bavarian valtionoopperassa, Essenin Aalto teatterissa (Hannu ja Kerttu), Dresdenin valtionoopperassa (Cosi fan tutte) ja Savonlinnan oopperajuhlissa (Marullo / Rigoletto; Valentin/Faust) Hakala on kotonaan sekä oopperassa että konserteissa. Hän on konsertoinut useissa konserttitaloissa sekä kotimaassaan että Belgiassa, Virossa, Saksassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa, missä hän sai suuren menestyksen neljässä konsertissa (Jean Sibeliuksen Kullervo Bostonin sinfoniaorkesterin kanssa, johtajana Robert Spano) |
| [Konserttien laulajat | [Kotisivulle] |