Suomen Beniamino Gigli -seura ry
Seuran konserteissa ja tilaisuuksissa laulaneet
Jussi Myllys, tenori

Jussi Myllys (s.1978) on opiskellut laulua Kimmo Lappalaisen johdolla vuodesta 1997. Vuodesta 2000 alkaen hän on opiskellut Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolla. Lauluopintojaan hän on syventänyt Tom Krausen ja Salvatore Fisichellan kursseilla.

Jussi Myllys on laulanut tenorisolistina useissa oratorioissa ja kantaateissa, mm. Bachin Matteus-passiossa ja Händelin Messias-oratoriossa. Hän on esiintynyt Cosi fan tutten Ferrandona, Straussin Lepakon Alfredina, Kirvesmiehen roolissa Kirmo Lintisen Voi vietävä! -lastenoopperassa sekä Spolettana Yliopiston soittajien Tosca Concertante -esityksessä.

Tänä vuonna hän on laulanut solistina mm. Mozartin Requiemissä Lohjalla ja Andrew Lloyd-Webberin Requiemissä Vaasassa. Lisäksi Jussi Myllys on opiskellut tanssia ja ollut mukana tanssiproduktioissa ja musikaaleissa.

Lohjan Tenorikilpailuissa 2003 Jussi Myllys voitti jaetun 1. palkinnon. Hänet on kiinnitetty Suomen Oopperaliiton Solistipankkiin vuosiksi 2004-2006. Tulevista esiintymisistä mainittakoon Haydnin Luominen Kymi Sinfoniettan solistina ja Taikahuilun Taminon rooli Vaasan Oopperassa tammikuussa vuonna 2004.

[Takaisin]