Suomen Beniamino Gigli -seura ry
Seuran konserteissa ja tilaisuuksissa laulaneet

Tuula Paavola, mezzosopraano

Tuula Paavola on valmistunut Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta musiikin maisteriksi keväällä 2003 erinomaisin arvosanoin. Oopperauransa hän aloitti lyyrisen mezzon rooleilla, mutta on nyttemmin siirtynyt alton ja dramaattisen mezzon tehtäviin (mm. Puccinin Gianni Schicchin Zita, Mozartin Taikahuilun Kolams Nainen ja Dvorakin Rusalkan Jezibaba - sekä paljon julkisuutta saanut rooli Lucretiana Brittenin oopperassa The Rape of Lucretia 2001).

Tuula Paavola on menestynyt useissa kilpailuissa, mm. vuonna 2001 hän voitti Kangasniemen laulukilvan ensimmäisen palkinnon ja vuonna 2004 Otto Vallenius -kilvan kolmannen palkinnon.

Hänen opettajinaan ovat olleet Marjut Hannula, David Harper ja Irina Gavrilovici. Sen lisäksi hän on opiskellut venäläistä repertuaaria Larissa Gergievan, ranskalaista lauluohjelmistoa Francois le Roux'n ja Bachia Peter Schreierin kursseilla.

Hän on laulanut lukuisten Suomen kaupunginorkestereiden, kamariorkestereiden sekä Radion Sinfoniaorkesterin solistina ja esiintynyt oopperarooleissa tai oratorio- ja lied-konserteissa myös Ruotsissa, Venäjällä, Virossa ja Englannissa.

Tuula Paavola on kiinnitetty Suomen Kansallisoopperan kuoroon. Marraskuussa hän laulaa ensikorserttinsa Kansallisoopperan Almisalissa.

[Kotisivulle] [Laulajiin]