| Suomen Beniamino Gigli -seura ry |
| Seuran konserteissa ja tilaisuuksissa laulaneet |
|
Airi Tokola on suorittanut kanttori-urkurin tutkinnon
Sibelius-Akatemiassa v. 1982, jossa hän jatkoi opintojaan
suorittaen laulun diplomitutkinnon v. 1986 Anita Välkin
johdolla. Hän voitti seuraavana vuonna Timo Mustakallio -kilpailun
Savonlinnassa ja piti ensikonserttinsa Sibelius-Akatemiassa v. 1987.
Hän debytoi oopperalaulajana Kuopiossa Donna Annan osassa
Mozartin Don Giovannissa samana vuonna. Sen jälkeen hän
jatkoi opintojaan Wienin Musiikkikorkeakoulussa professori
Gerhard Kahryn johdolla.
|
|
Vuosina 1988-1990 hän oli kiinnitettynä Wienin valtionoopperan
Studioon ja lauloi useit konsertteja ja rooleja (mm. Elektra ja
Walkyyriat) Wienin Valtionoopperassa mm. Cludio Abbadon johdolla.
Keväällä 1991 Tokola esiintyi Richard Straussin Elektrassa
Lorin Maazelin johdolla Wienin Valtionoopperan ja
filharmonikkojen vieraillessa New Yorkin Carnegie Hallin
100-vuotisjuhlilla.
V. 1990 hän sijoittui toiseksi kansainvälisessä nuorten laulajien laulukilpailussa Wienissä. Hän lauloi Savonlinnan Oopperajuhlilla v. 1990 Sentan osan Wagnerin Lentävässä Hollantilaisessa. Vuosina 1992-93 hän lauloi Suomen Oopperaliiton Solistipankin laulajana Ilmajoen musiikkijuhlilla Almilan Ameriikka-oopperassa Mrs. Kitinojan roolin. Ooppera myös levytettiin. Vuosina 1994-95 Tokola lauloi Riitan osan Oulun kaupunginteatterin produktiossa Kokkosen oopperassa Viimeiset kiusaukset. Airi Tokolalla on ollut useita soolokonsertteja ja oopperaesiintymisiä kotimaassa sekä ulkomailla Itävallassa (mm. keväällä 1990 Unkarin Philharmonia -orkesterin kanssa Mozartin konserttiaarioita), syksyllä 1990 Wienissä Haydnin Messujen ja Fauren Requiemin solistina), Saksassa, Hollannissa, Sveitsissä, Yhdysvalloissa ja kesällä 1992 Australiassa). Suomessa hän on esiintynyt mm. Oulun, Vaasan ja Helsingin kaupunginorkestereiden solistina. Hän on osallistunut lukuisille mestarikursseille, joista mainittakoon Birgit Nilssonin, Kim Borgin ja Herbert Brauerin mestarikurssit. Tokola on myöskin laulun lehtori Oulun Konservatoriossa. Toukokuussa 1997 hän esiintyi Jyväskylän kaupunginorkesterin solistina Beethovenin Fidelion Leonarana kyseisen oopperan konserttiesityksessä. Beniamino Giglin muistoksi Airi Tokola on lyhyessä ajassa ehtinyt laulaa jo monta kertaa: seuramme 10-vuotisjuhlakonsertissa 29.11.1995, recanatilaisryhmälle Aino Acktèn huvilassa 4.7.1996 ja kaiken huipentumana Recanatin Aula Magnassa 5.4.1997 Giglin syntymän 107-vuotismuistoknsertissa. Seuraavana päivänä hän esitti Giglin muistoksi Bagnara di Romagnassa Turandot'n aarian. Reacanatin Beniamino Gigli -musiikkiopisto nimesi hänet kunniajäsenekseen kiitokseksi loistavasta suorituksesta konsertissa. Tokola debytoi Milanon Teatro Rosetumissa Turandotin nimiosassa tammikuussa 1998 suurella memestyksellä. |