| Suomen Beniamino Gigli -seura ry |
|
Syntyi Recanatissa (Maceratan provinssissa) 1.4.1931 Umberto Vincenzonin ja Ada Giglin, suuren Beniamino Giglin sisaren lapsena. Oli viimeinen perheen seitsemästä lapsesta. Vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Recanatissa. Oppivelvollisuusaikansa jälkeen hän kävi G. Leopardille omistettua klassista lyseota. Sai koulun päästötodistuksen 1950 ja Lombardiassa (Pavia) vietetyn ajanjakson ja välittömästi sen jälkeen Roomassa vietetyn jälkeen (tarkemmin sanottuna Via Serchio 2 siis Beniamino-enon huvilassa) palasi Recanatiin, jossa opetti 37 vuotta ensiasteen kouluissa toimien myös varajohtajana. |
Oli v. 1988 Beniamino Gigli -seuran perustajajäsen. Hän toimi siellä aina suurissa ja
vastuullisissa tehtävissä. Vuodesta 1990 hän on toiminut Recanatin Gigli -museon johtajana.
Hän itse restauroi ja järjesti sen tähän kuntoon, jossa se on tänäkin päivänä. On ollut
Giglin 100-vuotisjärjestelutoimikunnan jäsen vaikuttaen aktiivisesti tärkeiden
aloitteiden toteuttamisessa.
Vincenzoni on organisoinut ja pannut näytteille Giglin muistoesineistä ja dokumenteista
koostuvia näyttelyitä eri puolilla Italiaa ja ulkomailla ja hän on toimiva jäsen
Gigli-säätiön hallituksessa, joka johtaa myös paikallista Gigli-musiikkiopistoa. Jo
viidettä vuotta hän toimii Civica Scuola di Musica B. Giglin puheenjohtajana ja
n. 8 vuotta hän on toiminut Beniamino Gigli -torvisoittokunnan
puheenjohtajana, tehtävässä jonka hän on jättänyt lukuisten tehtäviensä vuoksi.
Hän on osallistunut lukuisiin Giglin kunniaksi järjestettyihin juhliin: Milanon La Scalan
oopperamuseo, Parman Teatro Region laulukilpailut v. 1990, Cascinan laulukilpailut v. 1990,
Recanatin B. Gigli -kilpailut v. 1992. Vuonna 1997 hän on edustanut Giglin sukua New Yorkin
Metropolitan -oopperassa Giglin rintakuvapatsaan paljastustilaisuudessa ja luovutuksessa
Metropolitanin oopperamuseolle. Tilaisuuden järjesti Columbus Club ja Vincenzoni toi suvun
jäsenten ja Recanatin kaupungin tervehdyksen. Vastaavasti hän on tehnyt Helsingissä
6.7.1996 pidetyssä juhlassa Giglin kunniaksi, jonka järjesti Suomen Beniamino Gigli -seura.
Lukuisat ova ne paikkakunnat, joissa hän on puhunut kuuluisasta enostaan:
Palermo- Cascian Roccaporena - Todi - Frosinone - Asti - Macerata - Loreto -
Porto Recanati - Ascoli Piceno - Ancona - San Benedetto del Tronto - Bagnara di Romagna
- Castroreale di Messina.
Hän on myös osallistunut RAI:n, MEDIASET:n ja yksityisiin radio- ja
televisiohaastatteluihin.
On ollut aktiivisesti yhteistyössä tyttärensä Maria Laura Vincenzonin kanssa kirjan
"Melodioso messagero" (1995) ja sen jälkeen kirjan "Noi ci scordiam...di te - un
affetto che ancora dura".
Hänen ansiostaan toteutettiin myös englanniksi käännetty esite, jota jaetaan
turisteille ja kuvailee yksityiskohtataisesti Gigli-museota.
Tällä hetkellä hän toimii organisoivana Recanatin Gigli -seuran sihteerinä,
tehtävässä, joka työllistää häntä aktiivisesti erilaisten ooppera- ja
sinfoniakonserttien ja erilaisten musiikkijuhlien järjestämisessä.